keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Omenahyve

Toisinaan iskee aivan jäätävä mieliteko omenahyveeseen aka omena-kaurapaistokseen. Voisin väittää, että tässä on yksi suosikkijälkiruoistani, joka vähän vähemmällä rasvalla ja sokerilla kävisi hyvin myös terveellisemmästä välipalasta. Satunnaisena jälkiruokana nautittaessa en edellämainituissa nautintoaineissa säästele, vaan herkusta nautitaan täysiverisesti ihanan rapean ja makean kaurakuorrutteen kera.


Neljälle

3-4 omenaa koosta riippuen (itse tykkään Red Delicious-lajikkeesta)
100g voita
vajaa 1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Tarjoiluun vaniljakastiketta

Voitele uunivuoka. Pilko omenat pienehköiksi paloiksi ja lado uunivuoan pohjalle. Sekoita kaneli ja vaniljasokeri keskenään, ja sekoita omenoiden kanssa. Kuumenna kattilassa voi, sokeri ja kaurahiutaleet. Anna tekeytyä massaksi. Lado massaa omenoiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä ja kypsiä.

Tarjoa hieman jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa. Olen sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse, jos kaupasta saa helposti vähintään yhtä hyvän vastineen. Voin myöntää, että Valion Vanilla-kastike on parempaa kuin yksikään vaniljakastike, jonka olen itse saanut aikaan. Se on niin hyvää, että voisin lusikoida sitä suoraan purkista. Tämän näköinen tuote kyseessä:


Nauttikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti