keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Limaista, mutta maukasta

Nyt tuntuu taas kodilta. Alkuviikko meni viikonlopun kekkereistä selvitessä, mutta nyt olen päässyt taas kunnolliseen kotimoodiin, kun koti on siivottu ja kaikki niin kuin haluan kaiken olevan. Olohuoneen kulhossa on tuoreita sitruunoita ja stereoissa soi laulu, jossa kerrotaan pojasta, joka ilman vaatteita seisoi talon katolla ja uskoi, että zeppeliini pelastaa. (Eräs lempibändeistäni, Kerkko Koskinen Kollektiivi.)

Kotiinpaluun myötä on aika myös palata hyväksihavaittuun terveellisempään ruokavalioon ja alkurysäys tapahtuikin melkoisen ravintoainepommin räjähdyksellä. Ensimmäinen motiivi blenderiin aineksia heitellessä oli terveellisyys, mutta ihan piirun perässä tuli maku. Onneksi on olemassa luontaisesti ihania luonnon antimia, kuten mustikka ja minttu. Ne maustoivat muuten vähän liiankin terveelliseltä maistuvan smoothien. Babypinaatti on siitä mainio raaka-aine, että sitä uppoaa ruokiin ihan huomaamatta, mutta se ei maistu juuri miltään. Ravintoaineet tulee silti käytettyä hyödyksi. Vaahtomainen rakenne syntyi kahdesta raa'asta kananmunasta. Lopputulos oli Pumban sanoin: limaista, mutta (yllättävän) maukasta! ;)




Kolme isoa lasillista

puoli litraa maustamatonta luonnonjogurttia
200g mustikoita
pari kourallista babypinaattia
noin 10 mintunlehteä
pari ruokalusikallista kauraleseitä
loraus maitoa
2 raakaa kananmunaa

Kaikki sekaisin! 

Kolmen lasin satsista jäi omaan käyttöön oivasti myös ilta -ja aamupalalle. Suosittelen kokeilemaan, ei oikeasti maistu niin pahalta kuin näyttää! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti