tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kun tilipäivä lähenee

Se tavallinen tarina. Tilipäivä on ylihuomenna ja lähestulkoon kaikki roposet on kulutettu. Vähän kadehdin niitä järkiperäisempiä rahankäyttäjiä, joiden tililtä löytyy kuukauden viimeisinä päivinä enemmänkin kuin se  alle 10 euroa. Hedonistinen luonteeni on johdattanut minut kuluttamaan tämänkin viikon budjetin jo moneen kertaan milloin mihinkin nautintoon. Näissä tilanteissa on kuitenkin hyötyä, että sattuu pitämään joistakin erittäin edullisista old school-ruuista ja omaa riittävästi keittotaitoa. Nuudelit ja lihaliemimakaronit eivät ole oikein minun juttuni, joten parempi vain tarttua paistinlastaan ja perunasurvimeen. Edullisen ruuan ei tarvitse missään nimessä olla ankeaa ja mautonta, päin vastoin!

Kun tilillä on se alle kymmenen euroa, on pakko kaupassa vähän katsoa, että mitä mikäkin maksaa. Ilokseni huomasin vihannesten hintojen olevan todella pohjilla verrattuna vaikka kuukauden takaiseen tilanteeseen. En koskaan ota kaupasta kuittia, mutta nyt kerrankin päätin tarkastella sitä lähemmin. Reilu kilo jauhoista perunaa irtosi 81 centillä, yli puoli kiloa 10 kilometrin päässä tuotettuja tomaatteja 46 centillä, niin ikään paikallinen sipulinippu 115 centillä ja kurkku 65 centillä. Kauppalappuni kallein yksittäinen tuote oli frisee-salaatti, josta pulitin 159 centtiä. Kastikkeen suurukseen piti ostaa jauhoja, jolloin päädyin 115 centtiä maksaneisiin luomu-vehnäjauhoihin, kun halvimmat puolikarkeat olisivat maksaneet kuitenkin 89 centtiä. Maustekurkku oli matkannut Poriin Eurasta (50 km) ja se maksoi 36 centtiä. Porissa tuotettu maito maksoi 98 centtiä, uunilenkki centin enemmän (muista aineksista poiketen sen alkuperää en halua edes tietää). Muiden perusainesten tiesin löytyvän kotoa jo valmiiksi, joten tämän kauppareissun kokonaissummaksi muodostui 5,87 euroa. Ei kovin paha siihen nähden, että tästä satsista syön ainakin neljä kertaa, eikä se minusta ihan jäätävän pahalta näytäkään, eikä varsinkaan maistu! 

Tässä muusia, makkarakastiketta ja salaattia alle euron annoshintaan, olkaa hyvä!


Neljälle

1 lenkkimakkara
1 sipuli
1 maustekurkku
n. 50g voita
3 rkl venhäjauhoja
vettä
suolaa
mustapippuria

Hienonna sipuli ja kuullota voin kanssa pannulla. Lisää pilkotut makkarat ja anna paistua kunnolla. sirottele päälle vehnäjauhot ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita voiseoksen joukkoon. Anna ruskistua hetki välillä sekoittaen. Kun väri tuntuu sopivalta, lorauta joukkoon noin pari desiä vettä. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää joukkoon hienonnettu maustekurkku ja mausteet. Anna kypsyä hetki. Venäläisemmän version (stroganoff) saa lisäämällä hieman tomaattipyrettä ja smetanaa! Tarjoa muusin ja salaatin kera. 

Toimii!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti