Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Helppo ja nopea kanakantarellipasta

Ystäväni Jenna saapui Espoosta sulostuttamaan viikonloppuani. Kävimme eilen kaupassa hänen saavuttua Poriin ja siellä syntyi pikaisesti visio tämän päivän ruokalistasta. Yhteispäätöksellä päädyimme kanakantarellipastaan sekä fetalla tuunattuun vihersalaattiin. Tulos oli onnistunut ja paras palaute tuli käytännössä: ystävä santsasi ruokaa. :) Simppeli ja nopea ruokalaji oli omiaan Reposaaressa reippailun jälkeen ja valmistui vartissa. Ihana auringonpaiste kruunasi lauantailounaamme.



Neljälle

neljän hengen annos tagliatellea
400 g broilerin filettä
1 punainen paprika
½ paketillista kantarellituorejuustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa + tuoreita kantarelleja, saatavuuden mukaan)
1 prk ranskankermaa
suolaa
pippuria

Keitä pasta al denteksi ja paista pannulla pilkottu paprika ja paloitellut broilerin fileet. Sekoita keskenään pannulla ja lisää joukkoon ranskankerma ja tuorejuusto. Anna porista hetki ja nauti!

Nam!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Elämäni viinit - osa 2: Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013

Blogissani olennainen osa on tarinat ruokien ja viinien ympärillä. Postaussarjan ensimmäisessä viinissä, Miguel Torresin Reserva de Pueblossa, tutustumiseen ja ihastumiseen liittyi muistorikas tarina, mutta kaikkien viinien kohdalla niin ei välttämättä ole. Sen vuoksi kerron tänään lisäksi hieman henkilökohtaisesta historiastani viinien parissa.

Olen viinin juojana kokenut samantyyppisen polun kuin moni muukin. Kavereiden kanssa päätettiin, että nyt aletaan aikuisiksi ja opetellaan juomaan viiniä. (Asiaan saattoi vaikuttaa myöskin viinin verrattaen halpa hinta prosentteihin nähden, kröhöm.) Siiderit tuntuivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä teinimäisiltä ja keskioluet junttimaisilta. Prosessi aloitettiin makeasta valkoviinistä, El Tiemposta, jota blandattiin aluksi Spriten kanssa. Pikkuhiljaa Sprite vaihtui Vishyyn ja muutamien kertojen totuttelun jälkeen pystyttiin jo juomaan "raakana". Tiukkaa se teki, mutta kova yritys palkitsi. Vuosien saatossa makuaisti on jonkun verran kehittynyt ja nykyään valkkareista maistuvat ainoastaan kuivat ja hapokkaat. Punaviiniä opin juomaan vasta n. 20-vuotiaana. Olin pitänyt punaviinin makua jotenkin "multaisena" aiemmin, mutta eräässä illanvietossa sain maistettavakseni lasillisen ja olin heti myyty. Aika oli kypsä. Siitä alkoi todennäköisesti elämänmittainen rakkaus. 

Punaviinien maailma oli minulle kokonaan vieras ja todella kiehtova. Tiedonjanoinen luonteeni vei minut lukemaan eri rypäleistä, vivahteista, viinimaiden tuotannoista ja muusta asiaankuuluvasta. Nopeasti helppo aloituskohde, Chile, alkoi laajenemaan sekä Euroopan, Australian että Etelä-Afrikan suuntaan. Keskitäyteläiset vaihtuivat yhä useammin täyteläisiin ja entistä voimakkaampiin elämyksiin.  Nykyään valitsen viinin tilaisuuden mukaan, en enää sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman täyteläistä, mausteista ja lämmintä. Kevyet punaviinit eivät vieläkään minua kovasti houkuta, mutta keskitäyteläisten ja erittäin täyteläisten väliin mahtuu melkoinen kirjo.

Italialaiseen Montalton Nero d'Avolaan tutustuin eräässä perheemme viini & musiikki-illassa. 



Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013 on kovin monipuolinen. Se sopii erinomaisesti sekä liharuokien kanssa tarjottavaksi että nautittavaksi sellaisenaan tai juustojen kaverina. Alko on ennen luonnehtinut tätä erittäin täyteläiseksi, mutta nyt sivuilla vieraillessani kuvausta oltiin muutettu ja nykyinen luokka on täyteläinen. Tanniinit eivät ole erityisen voimakkaat, mutta silti viinissä riittää luonnetta. Luonne on tumma ja syvä, mutta jälleen kerran sokeri ja pyöristää makua ja lopputulos on hyvin miellyttävä. Maku on pehmeä ja sopii varmasti moneen punaviineistä ylipäätään pitävään suuhun.

Sisiliassa tuotettava Nero d'Avola jo itsessään on tutustumisen arvoinen rypäle. Sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä synnynnäisistä italialaisista lajikkeista.Viini kustantaa Alkossa 9,98 €. Se on mielestäni hyvin sopiva hinta tälle viinille. 




Tämä postaus on osa Elämäni viinit-postaussarjaa, jossa esittelen sydäntäni lähinnä olevat viinit.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pasta Carbonara "to die for"

 Jo lapsena tuli tutuksi pasta nimeltä Carbonara. Innokas pikku kotikokki bongasi keittokirjasta "Miilunpolttajan pastan" ja rakastui heti. Silloin en vielä käyttänyt ruuanlaitossa viinejä, mutta maku perustui siinäkin kananmunankeltuaisten ja parmesanin iätikestävään liittoon. 2000-luvun vaihteessa Norjan Tromssassa sain  parhaan alaikäisenä nautitun Carbonaran. Se jäi ikuisesti mieleeni, koska niihin aikoihin aloin tehdä tuttavuutta aikuisten listan kanssa ravintoloissa ja siellä avautui aivan uusia mahdollisuuksia verraten ranskalaisiin ja nakkeihin. Täysi-ikäisenä parhaan version olen nauttinut Venetsiassa hämyisellä sivukujalla autenttisen tuntuisessa trattoriassa.

Tässä on elämäni paras kotioloissa valmistettu Carbonara. Resepti on alkujaan kaverini Tiian taikakätösistä loihdittu, mutta toki se on vuosien saatossa hieman muokkaantunut. Pasta Carbonara on kermainen, suolainen ja täynnä syntiä. Toimii erinomaisesti mm. kun haluaa jotain oikein hyvää, sydänsuruihin tai krapulaan, kokemusta on. Kuvassa pasta näyttää valheellisesti kuivalta, oikeasti kastike on pehmeä, runsas ja sitä on riittävästi. Tämän pastan onnistuessa täydellisesti kokemus on minulle "to die for". Joka kerta.


Kahdelle nälkäiselle

1 pkt tuore-Fettuccinea (Tosikokki tekee tietysti pastansa itse, mutta tämä käy ihan hyvin amatööreille. ;) )
1 pkt pekonia
2 dl  parmesanraastetta (Raasta itse, tulee paras.)
2 kananmunan keltuaista
2-3 dl kermaa
2 valkosipulin kynttä
1 dl kuivaa valkoviiniä
puolikas ruukku persiljaa
suolaa
mustapippuria

Paistele pannulla pieniksi paloiksi pilkotut pekonit. Loppuvaiheissa lisää murskattu valkosipuli sekä valkoviini. Sekoita keskenään kerma, raastettu parmesan, munankeltuaiset, suolaa, mustapippuria ja suurin osa hienonnetusta persiljasta. Käytä fettuccine kiehuvassa suolatussa vedessä. Valuta pasta, mutta jätä hieman keitinvettä kattilan pohjalle. Lisää sekä pekonit että kermaseos ja anna kypsyä hetki miedolla lämmöllä. 

Ripottele valmiiden annosten päälle raastettua parmesania ja loput persiljasilpusta. Tarjoa heti. 

Tämä pasta on niin täyteläinen, että nauttisin sen kanssa ennemmin puna -kuin valkoviiniä. Täyteläinen ja pehmeä punaviini sopii oivasti tämän klassikon kaveriksi. Ruuanlaitossa käytetyn valkoviinin ylijäämän voi nauttia ruuanlaiton yhteydessä fiilistellen. ;)

Nauti!





sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Eurooppalainen lempparileipä

Aloitan tämän blogin kronologisesti aamiaisesta. Olen arkisin vähän huono syömään aamulla heti herättyäni, mutta jos viikonloppuna/lomaillessa a) joku muu on laittanut tai b) tarjolla on jotain riittävän houkuttelevaa, kyllä sitten maistuu. Äitini luo Tukholmaan matkatessa aamiainen on jotenkin minulle poikkeuksellisessa roolissa ja siellä tulee usein itse valmistettua itselleni parhaat aamiaiset. Tai no, saattaa ne lipsahtaa vähän brunssin puolelle.

Tässä on hyvin tyypillinen Tukholma-aamiaisleipäni.


Lähileipomosta tuoretta maalaisleipää, Eriks-bearnaisekastiketta (muuta valmisbearnaisea ei kannata käyttääkään, tämä on minusta lähimpänä totuutta), rucolaa, ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatteja siivuina, mozzarellaa sekä päälle rouhitaan mustapippuria.

Leivän kaveriksi usein paistan pannulla muutaman prinssinakin/kananmunaa kokkelina tai paistettuna. Kahvi ja tuoremehu maistuvat juomapuolelta.

Päivä käyntiin!