Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Se pieni hetki päivästä

Kahvi. Entinen vaivaannuttaja, ainainen tuskan aiheuttaja mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Suomalaiset ovat aina olleet kahvinjuojia, minä en. Minusta tuli sellainen vasta 24-vuotiaana, systemaattisesti opetellen. Oikeastaan prosessi oli melko samankaltainen kuin valkoviinin kanssa. Vielä en ole kuitenkaan päässyt kahvin suhteen siihen kaikkein kovimpaan pikimustaan kerhoon, juon nimittäin edelleen kahvini au lait - maidolla.



Teini-iästä lähtien minulle oltiin tarjottu kahvia. Kaikissa kissanristiäisissä, palavereissa, taukohuoneissa, mummun luona kyläillessä. Aina piti sanoa ei kiitos ja se tuntui pitemmän päälle todella vaivaannuttavalta. "Ottaisin mieluummin vettä", saatoin sanoa. Eräänä päivänä se sai loppua. Se tapahtui Silja Linen terminaalin ravintolassa, jossa tapasimme silloin tällöin käydä työkavereiden kanssa lounaalla. Otin kahviautomaatista kokeeksi mokkakaakaon. Se oli ensimmäinen pieni askel. Seuraavalla viikolla kuljeskelin Turun keskustan katuja. Jossain vaiheessa kävelin sisään Börsin kahvilaan ja tilasin latten. "Jos nyt jollain makusiirapilla aluksi", ajattelin. Siinä minä istuin keväisellä terassilla pähkinävivahteinen latte edessäni ja mietin: "Tässä on elämäni ensimmäinen kokonainen kahvi." 

Tuosta hetkestä alkaen kehitys oli suhteellisen nopeaa ja loppukesästä nautin jo töissä kahvini pelkällä maidolla. Alkuun hurmaannuin uudesta asiasta niin, että join papueliksiiriä ihan liikaa päivässä. Niinä päivinä huomasin, että kahvi ei vaikuta minuun erityisen piristävästi. Piristävän vaikutuksen hakemisen sijaan kahvinjuonnista tuli sellainen pieni hetki päivään, jonka aikana voi istua alas ja syventyä kupilliseen kuumaa. Oma hetki. Sellainen kahvi on nykyäänkin minulle.



Tällä hetkellä suosikkikahvini on Nordquistin Gran Dia. Sen maku on pehmeä ja rikas, ei ollenkaan kitkerä. Muita suosikkejani ovat Löfbergs Lilan Magnifika sekä paikallisen Café Solon kahvipaahtamon tuotteet, kuten "Mu Porini". En välttämättä juo kahvia joka päivä, joten minun ei arvitse koskaan kotona kitsastella laadussa. Jos jokin parempi kahvi maksaa 3 euroa karmivaa halpiskahvia enemmän, en tarvitse kahta ajatustakaan päätöksen tekemiseen. Aamun kahvitauolla koulussa tein kuitenkin virheen ja ostin kupillisen kahvia paikallisesta kahvilasta. En ymmärrä, miten kahvista voidaan saada sen makuista. Ilmeisesti pannua ei pestä koskaan, koska litku maistuu lähinnä palaneelta. Siitä "nautinnosta" sai kuitenkin pulittaa yli euron kupillisesta. Kotiin tullessa oma kahvi maistui sitten sitäkin paremmalta. <3



lauantai 10. tammikuuta 2015

Elämäni viinit - osa 2: Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013

Blogissani olennainen osa on tarinat ruokien ja viinien ympärillä. Postaussarjan ensimmäisessä viinissä, Miguel Torresin Reserva de Pueblossa, tutustumiseen ja ihastumiseen liittyi muistorikas tarina, mutta kaikkien viinien kohdalla niin ei välttämättä ole. Sen vuoksi kerron tänään lisäksi hieman henkilökohtaisesta historiastani viinien parissa.

Olen viinin juojana kokenut samantyyppisen polun kuin moni muukin. Kavereiden kanssa päätettiin, että nyt aletaan aikuisiksi ja opetellaan juomaan viiniä. (Asiaan saattoi vaikuttaa myöskin viinin verrattaen halpa hinta prosentteihin nähden, kröhöm.) Siiderit tuntuivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä teinimäisiltä ja keskioluet junttimaisilta. Prosessi aloitettiin makeasta valkoviinistä, El Tiemposta, jota blandattiin aluksi Spriten kanssa. Pikkuhiljaa Sprite vaihtui Vishyyn ja muutamien kertojen totuttelun jälkeen pystyttiin jo juomaan "raakana". Tiukkaa se teki, mutta kova yritys palkitsi. Vuosien saatossa makuaisti on jonkun verran kehittynyt ja nykyään valkkareista maistuvat ainoastaan kuivat ja hapokkaat. Punaviiniä opin juomaan vasta n. 20-vuotiaana. Olin pitänyt punaviinin makua jotenkin "multaisena" aiemmin, mutta eräässä illanvietossa sain maistettavakseni lasillisen ja olin heti myyty. Aika oli kypsä. Siitä alkoi todennäköisesti elämänmittainen rakkaus. 

Punaviinien maailma oli minulle kokonaan vieras ja todella kiehtova. Tiedonjanoinen luonteeni vei minut lukemaan eri rypäleistä, vivahteista, viinimaiden tuotannoista ja muusta asiaankuuluvasta. Nopeasti helppo aloituskohde, Chile, alkoi laajenemaan sekä Euroopan, Australian että Etelä-Afrikan suuntaan. Keskitäyteläiset vaihtuivat yhä useammin täyteläisiin ja entistä voimakkaampiin elämyksiin.  Nykyään valitsen viinin tilaisuuden mukaan, en enää sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman täyteläistä, mausteista ja lämmintä. Kevyet punaviinit eivät vieläkään minua kovasti houkuta, mutta keskitäyteläisten ja erittäin täyteläisten väliin mahtuu melkoinen kirjo.

Italialaiseen Montalton Nero d'Avolaan tutustuin eräässä perheemme viini & musiikki-illassa. 



Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013 on kovin monipuolinen. Se sopii erinomaisesti sekä liharuokien kanssa tarjottavaksi että nautittavaksi sellaisenaan tai juustojen kaverina. Alko on ennen luonnehtinut tätä erittäin täyteläiseksi, mutta nyt sivuilla vieraillessani kuvausta oltiin muutettu ja nykyinen luokka on täyteläinen. Tanniinit eivät ole erityisen voimakkaat, mutta silti viinissä riittää luonnetta. Luonne on tumma ja syvä, mutta jälleen kerran sokeri ja pyöristää makua ja lopputulos on hyvin miellyttävä. Maku on pehmeä ja sopii varmasti moneen punaviineistä ylipäätään pitävään suuhun.

Sisiliassa tuotettava Nero d'Avola jo itsessään on tutustumisen arvoinen rypäle. Sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä synnynnäisistä italialaisista lajikkeista.Viini kustantaa Alkossa 9,98 €. Se on mielestäni hyvin sopiva hinta tälle viinille. 




Tämä postaus on osa Elämäni viinit-postaussarjaa, jossa esittelen sydäntäni lähinnä olevat viinit.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pasta Carbonara "to die for"

 Jo lapsena tuli tutuksi pasta nimeltä Carbonara. Innokas pikku kotikokki bongasi keittokirjasta "Miilunpolttajan pastan" ja rakastui heti. Silloin en vielä käyttänyt ruuanlaitossa viinejä, mutta maku perustui siinäkin kananmunankeltuaisten ja parmesanin iätikestävään liittoon. 2000-luvun vaihteessa Norjan Tromssassa sain  parhaan alaikäisenä nautitun Carbonaran. Se jäi ikuisesti mieleeni, koska niihin aikoihin aloin tehdä tuttavuutta aikuisten listan kanssa ravintoloissa ja siellä avautui aivan uusia mahdollisuuksia verraten ranskalaisiin ja nakkeihin. Täysi-ikäisenä parhaan version olen nauttinut Venetsiassa hämyisellä sivukujalla autenttisen tuntuisessa trattoriassa.

Tässä on elämäni paras kotioloissa valmistettu Carbonara. Resepti on alkujaan kaverini Tiian taikakätösistä loihdittu, mutta toki se on vuosien saatossa hieman muokkaantunut. Pasta Carbonara on kermainen, suolainen ja täynnä syntiä. Toimii erinomaisesti mm. kun haluaa jotain oikein hyvää, sydänsuruihin tai krapulaan, kokemusta on. Kuvassa pasta näyttää valheellisesti kuivalta, oikeasti kastike on pehmeä, runsas ja sitä on riittävästi. Tämän pastan onnistuessa täydellisesti kokemus on minulle "to die for". Joka kerta.


Kahdelle nälkäiselle

1 pkt tuore-Fettuccinea (Tosikokki tekee tietysti pastansa itse, mutta tämä käy ihan hyvin amatööreille. ;) )
1 pkt pekonia
2 dl  parmesanraastetta (Raasta itse, tulee paras.)
2 kananmunan keltuaista
2-3 dl kermaa
2 valkosipulin kynttä
1 dl kuivaa valkoviiniä
puolikas ruukku persiljaa
suolaa
mustapippuria

Paistele pannulla pieniksi paloiksi pilkotut pekonit. Loppuvaiheissa lisää murskattu valkosipuli sekä valkoviini. Sekoita keskenään kerma, raastettu parmesan, munankeltuaiset, suolaa, mustapippuria ja suurin osa hienonnetusta persiljasta. Käytä fettuccine kiehuvassa suolatussa vedessä. Valuta pasta, mutta jätä hieman keitinvettä kattilan pohjalle. Lisää sekä pekonit että kermaseos ja anna kypsyä hetki miedolla lämmöllä. 

Ripottele valmiiden annosten päälle raastettua parmesania ja loput persiljasilpusta. Tarjoa heti. 

Tämä pasta on niin täyteläinen, että nauttisin sen kanssa ennemmin puna -kuin valkoviiniä. Täyteläinen ja pehmeä punaviini sopii oivasti tämän klassikon kaveriksi. Ruuanlaitossa käytetyn valkoviinin ylijäämän voi nauttia ruuanlaiton yhteydessä fiilistellen. ;)

Nauti!