keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Se pieni hetki päivästä

Kahvi. Entinen vaivaannuttaja, ainainen tuskan aiheuttaja mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Suomalaiset ovat aina olleet kahvinjuojia, minä en. Minusta tuli sellainen vasta 24-vuotiaana, systemaattisesti opetellen. Oikeastaan prosessi oli melko samankaltainen kuin valkoviinin kanssa. Vielä en ole kuitenkaan päässyt kahvin suhteen siihen kaikkein kovimpaan pikimustaan kerhoon, juon nimittäin edelleen kahvini au lait - maidolla.



Teini-iästä lähtien minulle oltiin tarjottu kahvia. Kaikissa kissanristiäisissä, palavereissa, taukohuoneissa, mummun luona kyläillessä. Aina piti sanoa ei kiitos ja se tuntui pitemmän päälle todella vaivaannuttavalta. "Ottaisin mieluummin vettä", saatoin sanoa. Eräänä päivänä se sai loppua. Se tapahtui Silja Linen terminaalin ravintolassa, jossa tapasimme silloin tällöin käydä työkavereiden kanssa lounaalla. Otin kahviautomaatista kokeeksi mokkakaakaon. Se oli ensimmäinen pieni askel. Seuraavalla viikolla kuljeskelin Turun keskustan katuja. Jossain vaiheessa kävelin sisään Börsin kahvilaan ja tilasin latten. "Jos nyt jollain makusiirapilla aluksi", ajattelin. Siinä minä istuin keväisellä terassilla pähkinävivahteinen latte edessäni ja mietin: "Tässä on elämäni ensimmäinen kokonainen kahvi." 

Tuosta hetkestä alkaen kehitys oli suhteellisen nopeaa ja loppukesästä nautin jo töissä kahvini pelkällä maidolla. Alkuun hurmaannuin uudesta asiasta niin, että join papueliksiiriä ihan liikaa päivässä. Niinä päivinä huomasin, että kahvi ei vaikuta minuun erityisen piristävästi. Piristävän vaikutuksen hakemisen sijaan kahvinjuonnista tuli sellainen pieni hetki päivään, jonka aikana voi istua alas ja syventyä kupilliseen kuumaa. Oma hetki. Sellainen kahvi on nykyäänkin minulle.



Tällä hetkellä suosikkikahvini on Nordquistin Gran Dia. Sen maku on pehmeä ja rikas, ei ollenkaan kitkerä. Muita suosikkejani ovat Löfbergs Lilan Magnifika sekä paikallisen Café Solon kahvipaahtamon tuotteet, kuten "Mu Porini". En välttämättä juo kahvia joka päivä, joten minun ei arvitse koskaan kotona kitsastella laadussa. Jos jokin parempi kahvi maksaa 3 euroa karmivaa halpiskahvia enemmän, en tarvitse kahta ajatustakaan päätöksen tekemiseen. Aamun kahvitauolla koulussa tein kuitenkin virheen ja ostin kupillisen kahvia paikallisesta kahvilasta. En ymmärrä, miten kahvista voidaan saada sen makuista. Ilmeisesti pannua ei pestä koskaan, koska litku maistuu lähinnä palaneelta. Siitä "nautinnosta" sai kuitenkin pulittaa yli euron kupillisesta. Kotiin tullessa oma kahvi maistui sitten sitäkin paremmalta. <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti