Neljälle
1 iso bataatti
½-1 purkki paprikachilituorejuustoa
1 dl punaisia linssejä
1 punainen chili
suolaa
mustapippuria
Kuori bataatti ja pilko se pienehköiksi paloiksi. Kiehauta keittovesi kattilassa ja lisää suolaa. Laita bataatin palat ja huuhdellut linssit kattilaan. Anna kiehua, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta jätä pohjalle noin parin desin verran. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää tuorejuusto, chilit, suolaa ja pippuria joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Krutongit
leipää (Paras leipä tähän on mielestäni hieman kuivahtanut maalaisleipä, mutta voit käyttää mitä leipää sattuu olemaan)
oliiviöljyä
valkosipulin kynsi(ä)
suolaa
mustapippuria
Kuutioi ja laita palaset kulhoon. Lorauta päälle reilulla kädellä (hyvälaatuista) oliiviöljyä, purista valkosipulit ja rouhi mausteet. Sekoita hyvin ja levitä uunipellille. Paahda uunissa 225 asreessa halutusta tummuusasteesta riippuen noin 5-10 minuuttia. Jos valkosipuli ei nappaa, voi maustamiseen käyttää mitä vain, esim yrittisekoitusta.
Tarjoilussa kurpitsansiemenet tuovat lisäksi mukavaa tekstuuria ja hyviä rasvahappoja.
Nam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti