sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hätävaracookiet

Cookieita tulee usein leivottua silloin, kun kaapissa ei ole mitään, jotain tekisi mieli ja kauppaan ei jaksa lähteä. Cookiet maistuvat minusta parhailta maitoon dipattuina. Viime aikoina olen löytänyt salaisen aseen kaikenlaisiin kekseihin: siirapin. Se tuo kivaa daim-maista makua leivonnaisiin. Täysjyväkaurahiutaleet nostavat ravintoarvoa, mutta eivät tee kekseistä liian terveellisen makuisia. ;) Kaapista löytynyt tummasuklaalevyn loppu sopi myös oivasti näihin hätävaracookiehin. 



n. 12 kpl

150 g voita
1 dl sokeria
1 dl siirappia
1 muna
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata

Pehmennä voi ja vatkaa  sekaisin sokerin ja siirapin kanssa. Lisää joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Murskaa suklaa ja lisää palaset taikinan joukkoon. Nostele taikinasta kekoja leivinpaperin päälle uunipellille. Muista, että nämä leviävät lituskaisiksi ja vievät paljon tilaa! Paista 175 uunissa noin 10 minuuttia.Cookiet kärvähtävät todella herkästi ja niin oli käydä myös eräälle tietokoneella liikaakin viihtyvälle ruokabloggaajalle... Munakellosta huolimatta tällä kertaa tuli hieman liikaa väriä, kannattaa siis tarkkailla uunin vieressä! :P Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Nauti!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Elämäni viinit - osa 2: Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013

Blogissani olennainen osa on tarinat ruokien ja viinien ympärillä. Postaussarjan ensimmäisessä viinissä, Miguel Torresin Reserva de Pueblossa, tutustumiseen ja ihastumiseen liittyi muistorikas tarina, mutta kaikkien viinien kohdalla niin ei välttämättä ole. Sen vuoksi kerron tänään lisäksi hieman henkilökohtaisesta historiastani viinien parissa.

Olen viinin juojana kokenut samantyyppisen polun kuin moni muukin. Kavereiden kanssa päätettiin, että nyt aletaan aikuisiksi ja opetellaan juomaan viiniä. (Asiaan saattoi vaikuttaa myöskin viinin verrattaen halpa hinta prosentteihin nähden, kröhöm.) Siiderit tuntuivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä teinimäisiltä ja keskioluet junttimaisilta. Prosessi aloitettiin makeasta valkoviinistä, El Tiemposta, jota blandattiin aluksi Spriten kanssa. Pikkuhiljaa Sprite vaihtui Vishyyn ja muutamien kertojen totuttelun jälkeen pystyttiin jo juomaan "raakana". Tiukkaa se teki, mutta kova yritys palkitsi. Vuosien saatossa makuaisti on jonkun verran kehittynyt ja nykyään valkkareista maistuvat ainoastaan kuivat ja hapokkaat. Punaviiniä opin juomaan vasta n. 20-vuotiaana. Olin pitänyt punaviinin makua jotenkin "multaisena" aiemmin, mutta eräässä illanvietossa sain maistettavakseni lasillisen ja olin heti myyty. Aika oli kypsä. Siitä alkoi todennäköisesti elämänmittainen rakkaus. 

Punaviinien maailma oli minulle kokonaan vieras ja todella kiehtova. Tiedonjanoinen luonteeni vei minut lukemaan eri rypäleistä, vivahteista, viinimaiden tuotannoista ja muusta asiaankuuluvasta. Nopeasti helppo aloituskohde, Chile, alkoi laajenemaan sekä Euroopan, Australian että Etelä-Afrikan suuntaan. Keskitäyteläiset vaihtuivat yhä useammin täyteläisiin ja entistä voimakkaampiin elämyksiin.  Nykyään valitsen viinin tilaisuuden mukaan, en enää sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman täyteläistä, mausteista ja lämmintä. Kevyet punaviinit eivät vieläkään minua kovasti houkuta, mutta keskitäyteläisten ja erittäin täyteläisten väliin mahtuu melkoinen kirjo.

Italialaiseen Montalton Nero d'Avolaan tutustuin eräässä perheemme viini & musiikki-illassa. 



Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013 on kovin monipuolinen. Se sopii erinomaisesti sekä liharuokien kanssa tarjottavaksi että nautittavaksi sellaisenaan tai juustojen kaverina. Alko on ennen luonnehtinut tätä erittäin täyteläiseksi, mutta nyt sivuilla vieraillessani kuvausta oltiin muutettu ja nykyinen luokka on täyteläinen. Tanniinit eivät ole erityisen voimakkaat, mutta silti viinissä riittää luonnetta. Luonne on tumma ja syvä, mutta jälleen kerran sokeri ja pyöristää makua ja lopputulos on hyvin miellyttävä. Maku on pehmeä ja sopii varmasti moneen punaviineistä ylipäätään pitävään suuhun.

Sisiliassa tuotettava Nero d'Avola jo itsessään on tutustumisen arvoinen rypäle. Sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä synnynnäisistä italialaisista lajikkeista.Viini kustantaa Alkossa 9,98 €. Se on mielestäni hyvin sopiva hinta tälle viinille. 




Tämä postaus on osa Elämäni viinit-postaussarjaa, jossa esittelen sydäntäni lähinnä olevat viinit.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Pulled pork kuukkarilaiseen tapaan

Olen asunut Porin "Kuukkarissa", boheemilla puutaloalueella, nyt puolitoista vuotta ja olen viihtynyt niin hyvin, että olen leimannut itseni voimakkaasti kuukkarilaiseksi. En tiedä, miten muut kuukkarilaiset pulled porkin valmistavat, mutta ainakin tämä minun versioni sisältää annoksen rehellistä kuukkarilaista rakkautta. :D Salaisuutena on extrapitkä hauduttaminen uunissa, riipimisen jälkeen extramuhitus omenasiiderissä ja viimeistely bbq-kastikkeella. Possun kanssa on tarjolla muusia, marinoitua punasipulia sekä hunajaporkkanoita.



Muutamalle nälkäisille

Pulled pork

n. kilo possun kassleria tai lapaa
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
loraus öljyä
muutama valkosipulin kynsi
1 sipuli
1 omena
2 tkl omenasiideriä
(bbq-kastiketta)

Sekoita kuivat aineet ja loraus öljyä keskenään. Hiero seos lihan pintaan jo reilusti ennen paistamista. Laita liha muovipussissa marinoitumaan jääkaappiin.

Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen paistamista. Kuori valkosipulinkynnet ja tavallinen sipuli. Pilko omenat ja sipuli reiluiksi lohkoiksi. Laita lohkot uunivuokaan, jonne lisäät myös toisen siideritölkin sisällön. Asettele liha vuokaan ja peitä foliolla. Paista 110 asteisessa uunissa n. 6-7 tuntia tai 95 asteisessa uunissa yön yli. Itse toteutin jälkimmäisen, odottelu oli paljon kivuttomampaa. ;) Riivi liha kahdella haarukalla suikaleiksi ja aseta takaisin uunivuokaan edellisen paistonesteen sekaan. Lisää toinen tölkki siideriä, laita folio päälle ja muhittele loppuun uunissa. (Tässä vaiheessa säädin uunin 200c asteeseen, aloitin porkkanoiden valmistamisen ja paistoin ne samoilla lämmöillä). Sekoita valmiiseen possuun halutessasi bbq-kastiketta.

Muusi (ohje myös täällä)

1 kg puikulaperunoita tai muita jauhoisia perunoita
100 g voita
(lämmintä) maitoa
suolaa
Kuori perunat ja keitä suolatussa vedessä. Lisää voi. Muussaa perunasurvimella tai haarukalla. Lisää maitoa vähän kerrallaan. Lisää suolaa ja vatkaa kuohkeaksi.

Marinoitu punasipuli

4 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
4 rkl sokeria
1 tl suolaa
muutama kunnon rouhaisu mustapippuria
1 dl oliiviöljyä

Kuori punasipulit ja leikkaa ne suikaleiksi. Kiehauta kattilassa punaviinietikka, sokeri ja mausteet. Lisää joukkoon punasipulit. Vaikka sipulin määrä näyttää järjettömältä, se kutistuu kasaan, trust me. ;) Sekoittele rauhakseen, kunnes sipulit ovat imeneet seoksen itseensä ja keittyneet kypsiksi. Jäähdytä, lorauta reippaasti öljyä, sekoita ja nauti liharuokien lisäkkeenä.

Hunajaporkkanat

6 porkkanaa
reilu loraus hunajaa
oliiviöljyä
timjamia
mustapippuria
suolaa

Kuori porkkanat ja pilko sopiviksi paloiksi. Laita palaset kulhoon ja lorauta päälle hunajaa, oliiviöljyä sekä mausteet. Sekoita ja kaada uunipellille. Paista 200c uunissa kunnes porkkanat ovat kypsiä.


Tässä on aikaa vievä arkiruoka, mutta se palkitsee! Raaka-aineet ovat mukavan edullisia. Siiderin makuvivahteilla ei ole tässä niin väliä, omasta kaapista sattui löytymään Happy Joe:ta, mutta ihan hyvin käy mikä tahansa! Uunin lämpö vie siideristä prosentit, joten myös lapset voivat nauttia possusta. :)

Nauti!

torstai 8. tammikuuta 2015

Kompromissirahka

Kaikkea on hyvä syödä kohtuudella, varsinkin arkena. Kohtuuden oppimisen ansiosta oma vaakani näyttää tänä vuonna joulukiloista huolimatta vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Aiempina vuosina tilanne on tuntunut lohduttomalta, kun vuodessa kiloja oli kertynyt aina vaan lisää ja lisää. Nyt koen olevani pitkällä, mutta vakaalla tiellä kohti hyvää ja kevyttä oloa. Jos jotain olen vuosien aikana kantapään kautta oppinut, niin olemaan kärsivällisempi. Se ei ole elämäntapojen muutos, että totaalikieltäytyy kaikesta hyvästä, ja kituuttaa kanalla ja salaatilla. Se on dieetti, jonka päätyttyä kilot tulevat varmuudella takaisin ja korot päälle. Järjen tulee pysyä päässä, eli sitten nautinnolle tai terveydelle. Tasapainoillen molemmilla tulos miellyttää sekä mieltä että kehoa.

Kohtuuden lisäksi kannattaa tehdä myös kompromisseja. Minulla oli tätä blogia aloittaessa periaate, että en postaa tänne mitään, mikä ei ole oikeasti hyvänmakuista, ja se päätös pitää. Yhtäkään kituutusdieettiruokaa ei tulla täällä näkemään. Joskus maku ei kuitenkaan kovin kärsi, vaikka hieman keventäisi. Ystäväni Markus suositteli korvaamaan perinteisessä kermavaahtomaitorahkasokerimarjat-rahkassa kerman  vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella. 


Neljä annosta

1 prk maitorahkaa
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g marjoja (pakastemarjoista suosin kuningatarsekoitusta)
loraus hunajaa tai 2 tl sokeria

Vaahdota vaniljakastike ja vatkaa kaikki keskenään tasaiseksi. Siinä se!

Lopputulos on kermavaahtoversiota raikkaampi ja suuhun ei jää kerman rasvasta ikävää "kalvoa". Jos kalorimäärä kiinnostaa, niin se käytännössä puolittui: laktoositon kuohukerma 340 kcal/100g (lähde) vs. laktoositon vaahtoutuva vaniljakastike 160 kcal/100g (lähde).

Kannattaa kokeilla!

Elämäni viinit - osa 1: Miguel Torres Reserva de Pueblo 2012

Huhtikuu 2014. Restonomien SM-kisojen gaalaillallinen. Fagernäsin kartanon juhlatila, Kuopio. Siellä kohtasimme ensimmäisen kerran. Se oli rakkautta ensisiemauksella.

Chileläinen vei sydämeni välittömästi. Olin pitkään ollut vain italialaisten perään ja pitänyt chileläisiä vähän persoonattomina, mutta tämä eteläamerikkalainen hurmasi minut pehmeydellään ja täyteläisellä marjahilloisuudellaan. Se toimi täydellisesti väliruokana nautittujen juustojen nautintoparina. Edellisen annoksen, ankanrinnan, kanssa nautittu kevyehkö Pinot Noir jätti vähän kylmäksi, joten tämän Pais-rypäleistä valmistetun hurmurin oli helppo kerätä koko potti kotiin. Aamulla vielä muistelin lämmöllä edellisen illan kohtaamistamme ja jäin haikein mielin kaipaamaan.

Koska viini oltiin esitelty gaalassa juuri maahantuotuna, menin tekemään virheen ja oletin, että eihän sitä tietenkään sitten saa Alkosta. Eräänä syksyisenä päivänä kevään muisto käväisi mielessäni ja päätin googlata viinin, jos sitä vaikka tilaisi ulkomailta. Ällistykseni oli huomattava, kun bongasin viinin Alkon tilausvalikoimasta. Hinta vähän yllätti, minusta 11,99 € tästä viinistä on todella edullinen. Tilasin kuitenkin vain yhden pullon aluksi testatakseni, että onko meillä edelleen kemiaa. 


Hurmuri on saapunut Kuukkariin.

Kemia oli tallella ja viini oli yhtä hyvää kuin muistinkin. Maku on punaviiniksi makeahko, mutta ei liian. En ole kovin makeiden juomien ystävä, joten tämä menee siinä rajoilla. Viini kuitenkin saa sen anteeksi, koska sokerisuus luo juomaan pyöreää täyteläisyyttä. Alko kuvailee hieman yllättäen viiniä keskitäyteläiseksi. Se saattaa johtua siitä, että vaikka maku on runsas, se ei kuitenkaan ole tunkkainen. Itseasiassa se on loppupeleissä melko helposti juotava viini ja sen vuoksi sopii myöskin seurustelujuomaksi. Nautiskeluviini minun makuuni.

Näin pienenä vinkkinä suosittelen rohkeasti tilaamaan Alkon tilausvalikoimasta, mikäli jokin ihana viini tulee vastaan. Yhden pullon toimitus ei maksa mitään (laatikosta tulee erikseen maksu, olisikohan ollut 9 €..?) ja toimitus tapahtuu n. viikossa. Näppärää!




Tämä postaus on osa Elämäni viinit-postaussarjaa, jossa esittelen sydäntäni lähinnä olevat viinit.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pasta Carbonara "to die for"

 Jo lapsena tuli tutuksi pasta nimeltä Carbonara. Innokas pikku kotikokki bongasi keittokirjasta "Miilunpolttajan pastan" ja rakastui heti. Silloin en vielä käyttänyt ruuanlaitossa viinejä, mutta maku perustui siinäkin kananmunankeltuaisten ja parmesanin iätikestävään liittoon. 2000-luvun vaihteessa Norjan Tromssassa sain  parhaan alaikäisenä nautitun Carbonaran. Se jäi ikuisesti mieleeni, koska niihin aikoihin aloin tehdä tuttavuutta aikuisten listan kanssa ravintoloissa ja siellä avautui aivan uusia mahdollisuuksia verraten ranskalaisiin ja nakkeihin. Täysi-ikäisenä parhaan version olen nauttinut Venetsiassa hämyisellä sivukujalla autenttisen tuntuisessa trattoriassa.

Tässä on elämäni paras kotioloissa valmistettu Carbonara. Resepti on alkujaan kaverini Tiian taikakätösistä loihdittu, mutta toki se on vuosien saatossa hieman muokkaantunut. Pasta Carbonara on kermainen, suolainen ja täynnä syntiä. Toimii erinomaisesti mm. kun haluaa jotain oikein hyvää, sydänsuruihin tai krapulaan, kokemusta on. Kuvassa pasta näyttää valheellisesti kuivalta, oikeasti kastike on pehmeä, runsas ja sitä on riittävästi. Tämän pastan onnistuessa täydellisesti kokemus on minulle "to die for". Joka kerta.


Kahdelle nälkäiselle

1 pkt tuore-Fettuccinea (Tosikokki tekee tietysti pastansa itse, mutta tämä käy ihan hyvin amatööreille. ;) )
1 pkt pekonia
2 dl  parmesanraastetta (Raasta itse, tulee paras.)
2 kananmunan keltuaista
2-3 dl kermaa
2 valkosipulin kynttä
1 dl kuivaa valkoviiniä
puolikas ruukku persiljaa
suolaa
mustapippuria

Paistele pannulla pieniksi paloiksi pilkotut pekonit. Loppuvaiheissa lisää murskattu valkosipuli sekä valkoviini. Sekoita keskenään kerma, raastettu parmesan, munankeltuaiset, suolaa, mustapippuria ja suurin osa hienonnetusta persiljasta. Käytä fettuccine kiehuvassa suolatussa vedessä. Valuta pasta, mutta jätä hieman keitinvettä kattilan pohjalle. Lisää sekä pekonit että kermaseos ja anna kypsyä hetki miedolla lämmöllä. 

Ripottele valmiiden annosten päälle raastettua parmesania ja loput persiljasilpusta. Tarjoa heti. 

Tämä pasta on niin täyteläinen, että nauttisin sen kanssa ennemmin puna -kuin valkoviiniä. Täyteläinen ja pehmeä punaviini sopii oivasti tämän klassikon kaveriksi. Ruuanlaitossa käytetyn valkoviinin ylijäämän voi nauttia ruuanlaiton yhteydessä fiilistellen. ;)

Nauti!





tiistai 6. tammikuuta 2015

Astetta terveellisempi lätty

Jos ruokatrendeistä puhutaan, alkaa nämä banaaniletut olla jo vanha juttu, mutta jos puhutaan toimivasta aamu/väli/iltapalasta, voi ne hyvin laskea "here to stay"-kastiin. Banaanilettuja ensimmäistä kertaa tehdessäni minua yllätti se, että tekstuuri oli oikesti "lettumainen". Banaani maistuu vienosti, eihän se muutenkaan ole mitenkään hyökkäävän makuinen. Olen paistellut banaanilettuja sekä normikokoisella paistinpannulla että lettupannulla. Molemmat toimivat hyvin, mutta isolla pannulla kääntämisessä saa olla tarkkana, ettei rakenne hajoa. Kannattaa siis kypsyttää lettua tarpeeksi pitkään ennen kääntämistä, jotta pinta on riittävän kova yhden sekunnin pyörähdykselle. Tässä kuvassa letut tarjotaan itsetehdyn (en minä vaan naapuri) omenahillon ja vaniljavaahdon kera. 


Yhdelle

1 banaani
2 munaa (Jos haluat vähäkalorisemman version, käytä toisesta munasta vain valkuainen ja lisää vielä toinen samanlainen.)
ripaus vaniljasokeria (Toiset makeuttavat enemmänkin, minusta ei tarvitse, koska banaani itsessään on niin makea.)
voita/kookosöljyä

Muussaa banaani kulhossa ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää munat. Paista tasainen massa pannulla joko voissa tai kookosöljyssä. Voissa maku on täyteläisempi, kookosöljyssä syntyy terveellisempi versio (Ei maistu liikaa kookokselta ainakaan minun mielestäni.)

Tarjoa esim. marjojen, hillon, vaniljavaahdon (vaahdotettu vaniljakastike) tai kermavaahdon kanssa mieltymyksestä ja tilanteesta riippuen.

Nauti!