Blogissani olennainen osa on tarinat ruokien ja viinien ympärillä. Postaussarjan ensimmäisessä viinissä, Miguel Torresin Reserva de Pueblossa, tutustumiseen ja ihastumiseen liittyi muistorikas tarina, mutta kaikkien viinien kohdalla niin ei välttämättä ole. Sen vuoksi kerron tänään lisäksi hieman henkilökohtaisesta historiastani viinien parissa.
Olen viinin juojana kokenut samantyyppisen polun kuin moni muukin. Kavereiden kanssa päätettiin, että nyt aletaan aikuisiksi ja opetellaan juomaan viiniä. (Asiaan saattoi vaikuttaa myöskin viinin verrattaen halpa hinta prosentteihin nähden, kröhöm.) Siiderit tuntuivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä teinimäisiltä ja keskioluet junttimaisilta. Prosessi aloitettiin makeasta valkoviinistä, El Tiemposta, jota blandattiin aluksi Spriten kanssa. Pikkuhiljaa Sprite vaihtui Vishyyn ja muutamien kertojen totuttelun jälkeen pystyttiin jo juomaan "raakana". Tiukkaa se teki, mutta kova yritys palkitsi. Vuosien saatossa makuaisti on jonkun verran kehittynyt ja nykyään valkkareista maistuvat ainoastaan kuivat ja hapokkaat. Punaviiniä opin juomaan vasta n. 20-vuotiaana. Olin pitänyt punaviinin makua jotenkin "multaisena" aiemmin, mutta eräässä illanvietossa sain maistettavakseni lasillisen ja olin heti myyty. Aika oli kypsä. Siitä alkoi todennäköisesti elämänmittainen rakkaus.
Punaviinien maailma oli minulle kokonaan vieras ja todella kiehtova. Tiedonjanoinen luonteeni vei minut lukemaan eri rypäleistä, vivahteista, viinimaiden tuotannoista ja muusta asiaankuuluvasta. Nopeasti helppo aloituskohde, Chile, alkoi laajenemaan sekä Euroopan, Australian että Etelä-Afrikan suuntaan. Keskitäyteläiset vaihtuivat yhä useammin täyteläisiin ja entistä voimakkaampiin elämyksiin. Nykyään valitsen viinin tilaisuuden mukaan, en enää sillä perusteella, että se olisi mahdollisimman täyteläistä, mausteista ja lämmintä. Kevyet punaviinit eivät vieläkään minua kovasti houkuta, mutta keskitäyteläisten ja erittäin täyteläisten väliin mahtuu melkoinen kirjo.
Italialaiseen Montalton Nero d'Avolaan tutustuin eräässä perheemme viini & musiikki-illassa.
Montalto Nero d'Avola Appassimento 2013 on kovin monipuolinen. Se sopii erinomaisesti sekä liharuokien kanssa tarjottavaksi että nautittavaksi sellaisenaan tai juustojen kaverina. Alko on ennen luonnehtinut tätä erittäin täyteläiseksi, mutta nyt sivuilla vieraillessani kuvausta oltiin muutettu ja nykyinen luokka on täyteläinen. Tanniinit eivät ole erityisen voimakkaat, mutta silti viinissä riittää luonnetta. Luonne on tumma ja syvä, mutta jälleen kerran sokeri ja pyöristää makua ja lopputulos on hyvin miellyttävä. Maku on pehmeä ja sopii varmasti moneen punaviineistä ylipäätään pitävään suuhun.
Sisiliassa tuotettava Nero d'Avola jo itsessään on tutustumisen arvoinen
rypäle. Sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä synnynnäisistä italialaisista
lajikkeista.Viini kustantaa Alkossa 9,98 €. Se on mielestäni hyvin sopiva hinta tälle viinille.
Tämä postaus on osa Elämäni viinit-postaussarjaa, jossa esittelen sydäntäni lähinnä olevat viinit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti